OPISKELU + PIENET LAPSET = MAHDOTONTA(KO)

”Mitä? Kuulinko oikein? Eihän tuohon lähtisi hullukaan?!” voisi joku todeta, kun kerron hänelle olevani kahden pienen lapsen äiti ja aikuisopiskelevani samaan syyssyyn sähköinsinööriksi. Niin, miksi tosiaan oikein tahallaan hankaloittaa jo muutenkin kahta potentiaalisesti haastavaa elämäntilannetta? Ehkäpä siksi, että lastenhoidon vastapainoksi on todella mukavaa päästä kuormittamaan aivonystyröitä esimerkiksi fysiikan tai sähkötekniikan laboratoriotyön tuoksinassa (usko pois, siellä kyllä työskennellään vinhalla vauhdilla!) ja saahan koulussa olla ihan rauhassa ilman jatkuvaa hihasta ja nilkasta nykimistä sekä suhteellisen kovaäänistä kutsuhuutoa ”MAMMAAAAA”.

Muun muassa näiden kirjojen varassa ja avulla tuli opittua paljon uutta lukuvuonna 2016-2017

Opintopistekertymä

Syksyllä 2016 aloitin sähköinsinööriopinnot, joissa opetus järjestetään lähinnä perjantaisin ja lauantaisin kahta vuosittaista tehoviikkoa lukuun ottamatta. Kuopuksen laskettu aika oli 22.12.2016, joten ihan alkaen jo kesäisistä pääsykokeista, olen ollut raskaana ja kulkenut (en mielestäni juurikaan vaappunut) opintiellä. Raskaus ei mitenkään vaikuttanut opintojen suorittamiseen eikä tunneilla käymiseen; ei siis tarvinnut edes häiritsevän usein hypätä vessassa. Viimeisen kouluviikonlopun, yhden kokeen sekä fysiikan laboraation missasin synnytyksen käynnistyttyä 10.12.2017, mutta muutoin olen edennyt aika hyvin opetussuunnitelman mukaisesti opinnoissani. Aiemmin suorittamani kauppatieteen maisterin opinnot mahdollistivat suhteellisen suuren määrän yleisaineiden hyväksilukuja (48 opintopistettä), joten suoritettavien kurssien määrä on luonnollisesti ollut pienempi kuin luokkatovereillani jo siitäkin syystä, mutta en päätynyt jättämään ensimmäiseltä vuodelta seuraavalle lukukaudelle kuin kaksi kurssia (yhteensä 5 opintopistettä). Kaiken kaikkiaan ensimmäisen vuoden opintopistesaldo on 37 suoritettua opintopistettä (hyväksilukuineen 85 opintopistettä 240 pisteen kokonaismääräistä). Ei pöllömpi suoritus raskaana olevalta hoitovapaalaiselta ja myöhemmin äitiyslomalaiselta.

Kuva otettu syyskuussa 2016 (kuvaajana Ann-Britt Pada)

Opintojen etenemiseen vaikuttavat tekijät

Mitkä asiat ovat mahdollistaneet opintojen edistymisen? Rautainen itsekuri? Vahva motivaatio? Kyllä nämäkin ovat edesauttaneet, mutta lisäksi myös hyvällä tuurilla ja auttavaisilla isovanhemmilla sekä opintoja tukevalla miehellä on ollut osuutta asiaan. Raskaus olisi voinut sujua aika paljon hankalamminkin, eikä esimerkiksi raskausmyrkytyksen kourissa opiskelu (tai oikein mikään muukaan) olisi onnistunut. Lisäksi kuopuksemme, Else, olisi voinut olla huomattavasti haastavampi tapaus, eivätkä opinnot juurikaan inspiroine esimerkiksi koliikkivauvan kanssa. Alkuvuodesta oli tosin lyhyt ajanjakso (ehkä muutaman viikon mittainen), jolloin Elsen iltanukuttaminen oli puhdasta tuskaa ja siihen saattoi vierähtää helposti kolme tai neljäkin tuntia. Mieheni oli jo valmis leimaamaan Elsen koliikkivauvaksi, mutta onneksi nukahtamisvaikeudet hävisivät suhteellisen nopeasti. Liekö ollut kyse rokotuksiin reagoimisesta, hermostuneiden ja väsyneiden vanhempien epätoivoisista heijailuyrityksistä tai kuunasennosta; mene ja tiedä. Kyseistä poikkeusta lukuun ottamatta Else on nukkunut hyvin ja ollut muutoinkin oikein rauhallinen ja iloinen vauva, joten moinen onnenkantamoinen on aivan varmasti siivittänyt mamman askelia opintiellä. Toinen merkittävä tekijä opiskelun onnistumisessa, on hyvä tukiverkosto eli ihanat isovanhemmat, jotka ovat tulleet Seinäjoelta tai Raippaluodosta hoitamaan esikoista ja myöhemmin molempia nassikoita yhtä aikaa. Mieheni on myös viettänyt suhteellisen monta lauantaita ja perjantai-iltaa lapsenvahtina, joten ilman läsnä olevaa pappaa opinnot olisivat todennäköisesti hidastuneet merkittävällä tavalla tai jopa jääneet täysin aloittamatta. Syksyllä 2016 raskaana ollessani osallistuin lähes kaikille tunneille, koska 2-vuotiaan Thelman hoito ei vaatinut mamman välitöntä läsnäoloa (toisin kuin vauvanhoito), mutta Elsen synnyttyä olen täysimetyksen tähden osallistunut lähinnä pakollisille tunneille, labroihin ja kokeisiin (maksimissaan 4 tuntia putkella). Lähipäiviin osallistumisen mahdollistivat hyvä tuuri raskauden ja lasten suhteen, briljantit isovanhemmat ja aviomies, mutta opintojen eteneminen edellyttää kyllä muutakin kuin läsnäoloa. Itse opiskelua; milloin tietoa on siis päähän päntätty?

Ukin ja nonnan luona Seinäjoella kesäkuussa 2017

Faffan ja fammon luona kyläilemässä kesäkuussa 2017

 

Mistä nipistää aika uuden oppimiseen?

Päämäärätietoinen opiskelu vaatii uhrauksia. Useimmiten kyseisiksi uhrauksiksi muodostuvat aika, jonka olisi voinut käyttää johonkin muuhunkin (esimerkiksi nukkumiseen?). Omalla kohdallani opiskelin silloin harvoin, kun aikaa oli tarjolla eli päiväuniaikaan. Esikoinen nukkuu onneksi edelleen päikkärit, joten vielä toistaiseksi päivittäistä opiskeluaikaa on ollut käytettävissä. Illat ja viikonloput ovat olleet toinen ajankäytöllinen mahdollisuus, mutta kyseisinä ajankohtina on täytynyt sanoa ”ei” jollekin muulle aktiviteetille, kuten esimerkiksi siivoamiselle tai sukuloinnille. Tästä johtuen ensimmäinen ajatus tämän kevään viimeisen kouluviikonlopun jälkeen oli, että ”kenenkäs kanssa sovittaisiin leikkitreffit tulevalle viikolle?”.

Toinenkin nukahti. Nyt äkkiä opiskelemaan!

Näin jälkikäteen ajatellen, olen uhrannut yllättävän harvat illat ja viikonloput opiskelulle, sillä joka viikko ollaan kyllä käyty jossain tai joku on käynyt meillä ja joinakin viikkoina tietenkin useampana iltana kuin toisina. Opiskelujen vaatima aika vaihtelee luonnollisesti myös kursseittain ja joistakin kursseista olen saanut hyvän arvosanan yllättävän vähällä panostuksella. Esimerkiksi tekniikan kemiaan, jonka suoritin etänä kokeen ja yhden palautustehtävän muodossa, opiskelin kurssikokeeseen lähinnä päiväuniaikaan koetta edeltävällä viikolla (enkä tietenkään ehtinyt edes joka päivä). Vastapainoksi löytyy kursseja (esimerkiksi fysiikan kurssi sähkö ja magnetismi), joihin on saanut päntätä ihan henkihieverissä useamman viikon ja tästäkin huolimatta koe tuntuu menevän täysin penkin alle eikä kokeessa ymmärrä kuin hädin tuskin ensimmäisen tehtävänannon. Arvosanat ovat loppujen lopuksi olleet kuitenkin hyvällä tasolla, sillä ne ovat liikkuneet 3 ja 5 välissä (keskiarvo karkeasti arvioiden 4). Arvosanat eivät toki ole kaikki kaikessa, mutta kyllä ne jotakin kertovat siitä, onko uusia oppeja ja tietoja tallentunut muistiin vai ei. Isäni oli ollut vahtimassa tyttöjä erään kokeen ajan ja, kun kerroin saaneeni kyseisestä kokeesta arvosanaksi 3 aika olemattomalla panostuksella, isäni tokaisi ”no sähän ootkin tommonen ammattiopiskelija”. Kenties oppimistuloksiin ja arvosanoihin vaikuttaa jokin muukin kuin opintoihin käytetty aika ja mahdollisuus osallistua lähiopetukseen.

Opiskelutaidot

Suoritin kauppatieteen kandidaatin ja maisterin opinnot aloittaen opinnot tammikuussa 2011 ja valmistuen elokuussa 2014 (Thelma syntyi syyskuussa 2014). Kävin myös töissä kauppatieteellisten opintojeni aikana; kesäisin kokoaikaisesti ja talvisin osa-aikaisesti, lukuun ottamatta viimeistä vuotta, jolloin työskentelin kokoaikaisesti ympärivuoden. Toisin sanoen moisessa tahdissa karttunee kokemusta myös itse oppimisprosessista ja kurssien suorittamisesta eli opiskelutaidot harjaantuvat luonnollisesti uutta oppimalla. Tästä syystä minulla on hyvä opiskelutaitojalusta, jolta ponnistaa seuraavaan tutkintoon. Hain myös rahoituksen maisteriohjelmaan 2014 ja suoritin kyseisiä opintoja syksyllä 2015 ja keväällä 2016, mutta 2016–2017 olen ollut poissaolevana ja keskittynyt insinööriopintoihin, sillä aikuisopinnot ovat huomattavasti paljon joustavampia kuin maisteriopinnot laskuryhmineen ja ryhmätöineen. Olen myös oman kokemukseni perusteella tullut siihen tulokseen, että ammattikorkeakouluopinnot ovat ylipäätäänkin joustavammat kuin yliopisto-opinnot, sillä en ole esimerkiksi vielä yhdelläkään kurssilla kuullut ammattikorkeassa, että ”älkää missään nimessä ottako yhteyttä sähköpostitse, kaikki kysymykset tulee esittää tuntien lopussa”. Yritä siinä sitten etänä suorittaa! On kyseisissä kouluissa tietenkin se ero, että yliopistossa kurssilla saattoi olla vaikkapa 150 osanottajaa ja ammattikorkeassa esimerkiksi 30, joten sähköpostien tulva voi olla aikamoinen yliopisto-opettajalla, joka tekee luonnollisesti myös omaa tutkimustaan samaan aikaan. Lisäksi aikuisopiskelu tapahtuu oletusarvoisesti työn ohella ja yliopisto-opinnot päätoimisesti opiskelemalla, joten kenties on ihan loogista olettaa, että yliopisto-opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua luennoille. Opiskeli sitä sitten missä tahansa koulussa tutkintoa tai vaikkapa yksittäisiä kursseja, on varmaa, että itse opiskeleminen alkaa sujua pikku hiljaa jouhevammin ja jouhevammin, koska harjoitus tekee mestarin (tai ammattiopiskelijan).

Yliopisto-opintojen aikaan ostin suurimman osan kurssikirjoista, joten kirjahyllymme sisältö on suhteellisen asiapainotteinen.

Yliopiston myllytyksen jälkeen lukion oppimäärän kirjat tuntuvat naurettavan ohuilta, sillä esimerkiksi yhteen talousoikeuden kurssiin on voinut olla lukemista kolmesta eri kirjasta (yhteensä noin 400–500 sivua), mutta olisihan se epämotivoivaa, elleivät vaatimukset kasvaisi koulutustasolta toiselle ponnistellessa. Ilman haastavuutta on vaikea kehittyä, koska eihän tuolloin olisi edes mitään syytä ponnistella. Keskeisimpiin vuosien varrella kertyneisiin opiskelutaitoihini voisin lukea erinomaiset Microsoft Officen Word-dokumenttien muokkaustaidot, punaisen langan ja olennaisen erottamisen suuresta määrästä tietoa sekä matemaattiset taidot. Ensimmäisessä rahoituksen maisteriohjelman tentissä ei saanut olla edes laskinta mukana, joten kaikki piti laskea päässä (myös ne pelottavat prosenttilaskut, joissa voipi mennä sekaisin vaikka olisi kolme laskinta, Excel ja helmitaulu saapuvilla). Koska en ole mikään matemaattinen nero, olin kyllä pienoisessa paniikissa kyseisessä tentissä, mutta niin vain 4 sieltä napsahti jollain onnenkantamoisella eli päässälaskutaitoni täytyy olla normaalia parempi hieman stressaantuneena tai sitten arvioin omat taitoni himpun verran alakanttiin. Kaiken kaikkiaan on selvää, että myös monipuoliset opiskelutaidot ovat vaikuttaneet positiivisella tavalla insinööriopintoihini ja niiden edistymiseen.

Jatkuva oppiminen

Oppiminen (ja opiskelu) onkin elämänpituinen prosessi ja suosittelen opiskelua niin yksittäisen kurssin kuin tutkinnonkin muodossa lämpimästi ihan kaikille missä tahansa elämänvaiheessa. Uuden asian parissa työskentely töissä tai opinnoissa pitää mielen virkeänä ja vaikeissa elämäntilanteissa antaa muuta ajateltavaa. Omat opintoni mahdollistivat iloiset ja helppohoitoiset lapset, saapuvilla olevat isovanhemmat, itsekin jatkuvasta oppimisesta innostunut mies ja hyvät opiskelutaidot. Insinööriopintoja olisi jäljellä vielä kolme vuotta (todennäköisemmin kaksi, jos opiskelisi vähän kesälläkin) ja rahoituksen opintoja puolitoista vuotta, joten omassa horisontissani siintää vielä paljon kääntämättömiä sivuja ja ratkaisemattomia yhtälöitä sekä tekemättömiä labraraportteja. Oi miten ihanaa!

Mitähän muita todistuksia ja kirjallisia tuotoksia tulee vuosien varrella vielä kertymään?